Mamman elämä ei ollut kovin ruusuista, mutta ei hän tainnut olla ihan ainoa laatuansa noihin aikoihin. Priska-mamma oli syntynyt 1887 ja annettu lapsena huutolaiseksi. Mies löytyi Satakunnasta, talosta jossa mamma oli piikomassa. Yhteinen elämä alkoi anopin nurkissa, mutta jossain vaiheessa saatiin oma - velkainen - palsta, jolle rakennettiin pieni punainen tupa. Elämä oli niukkaa, kaikesta oli pula, mutta niin sitä vaan jotenkin selvittiin vuodesta toiseen - jopa siitä kun mies lähti Ameriikkaan, eikä koskaan lähettänyt matkarahoja muulle perheelle - nuukaillen ja kylänmiehiltä velkaa ottamalla. Todisteena kurjista ajoista on kirjeitä, velkakirjoja, sataan kertaan paikattuja vaatteita jne. Mitään ei silloin maltettu heittää pois. Nurkista on löytynyt satoja pullonkorkkeja, jukurttipurkkeja, muovikasseja ja ties vaikka mitä. Kaikki hyvässä järjestyksessä.
Kun minä olin pieni, oli mamma tooosi vanha, pieni ja käppyräinen. Mammalla oli mieskin, pappa, joka oli aika erikoinen tapaus. Se oli sellainen maan hiljainen, joka oli kai joskus 10-luvun lopulla hevosen kylkiäisenä tullut taloon, kun Amerikkaan jääneen miehen tilalle tarvittiin mies- ja hevosvoimia. Minun muistikuvissani pappa makailee pihasaunan kamarissa puupenkillä, ja käy vain pikaisesti ryystämässä kaffeet tassilta, kun vieraita tulee taloon. Tai taisi se syödä klimppisoppaakin. Ei me muistaakseni hirveän useasti mammalassa käyty, mutta synttäreillä ja jouluna kumminkin.
Mammalan taloa ja tiluksia hoitelee nykyään minun isäni ja äitini - pienet peltopläntit on tosin vuokrattu naapurille. Idylli on täydellinen ja kaikki pakolliset kunnostustyöt on tehty vanhaa vaalien.
Viikonloppuna entiseen mammalaan oli kutsuttu koko suku talon satavuotista historiaa juhlimaan.
Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa...
Hienon näköinen pihapiiri! Hieno on myös tarina.
VastaaPoistaVoi että on mainio tosielämän kuvaus varmaan monenkin suvun vaiheista siihen maailmanaikaan.
VastaaPoista