Alkupaloja

Kovin tuli taas suhruisia kuvia, mutta menköön nyt tämän(kin) kerran.

Tänään ruokapöytään oli luvassa kesäistä perusruokaa: perunaa ja makkaraa. Makkara ei ollut ihan peruskämppinkiä, mutta grillimättöä kuitenkin. Ehtoisalle vaimolle tuli sellainen olo, että pitäisi nyt jotain näpsäkkää siihen kylkeen laittaa, kun olen kuitenkin lomalla ja kaikkea (toki käväisi mielessä sekin, miksi ihmeessä minun pitäisi tehdä yhtään mitään lomalla, mutta emännöintitarve sitten kuitenkin voitti).

Pikainen vilkaisu vähäisiin ruokatarpeisiin, hyvä mielikuvitus ja sisälukutaito (tästä kyvystä on ollut kovasti hyötyä, kun naistenlehdistä on tullut bongailtua kaikki kesäiset pikalisukkeet) tuotti kaksi melko herkullista alkupalaa.

Ja kuten tapoihini kuuluu, molemmat alkupalaset syntyivät hyvin, hyyyvin vähällä vaivalla. Vähävaivaisuus voisi vaikka olla toinen nimeni.

Ensin esille pantiin henkilökohtaiset, pikku alkupalalautaset herkulliseksi kypsynyttä avokadoa ja makeita miniluumutomaatteja - molemmat pieniksi paloiksi leikattuna. Päälle tirskautin sitruunaa ja lirautin oliiviöljyä sekä rouskautin mustapippuria ja suolaa. Salaatinlehdet olivat paremminkin rekvisiittaa, vaikka toki nekin kiltisti söimme.

Viime metreillä pöytään pääsi myös papuhässäkkä. Oivariini-mainoksen Amoksen lempipavut-reseptin innoittamana koitin saisiko lisukkeesta maistuvan myös pakastepavuista (pikkukaupoissa harvoin on tuoreita papuja tarjolla!). Pahaa ei tämäkään ollut, mutta kaipaa kyllä vähän jatkojalostusta. Tänään kokki säännösteli vähän liikaa kaloreita. Ensi kerralla ripsautan keitinveteen vähän sokeria (tai ostan makeampia papuja) ja lorautan päälle reilummin voita. Yrttinä käytin timjamia, mutta sitäkin ehkä vähän turhan sniidusti. Aion testata uudelleenkin.



Ruualla saa leikkiä

Mercin Lifestyle-kauppa Pariisissa oli käymisen arvoinen. Olisin voinut viettää siellä aikaa vaikka kuinka kauan, mutta pörssin ja matkaseuran hermojen säästämiseksi käynti jäi sen verran lyhyeksi, että sinne voi mennä uudestaankin. Ja nettikauppakin löytyy, jos ei ole aikaa kipaista Pariisissa.

Tämä on yksi "pakko saada" -tavaroista, jotka lähtivat kotimatkalle mukaan:

Porkkanan ei enää koskaan tarvitse olla tylsää ruokaa.

Ja näin teroitin toimii:

Kannuja siellä, kannuja täällä

Yksi monista kannu ja vati -yhdistelmistä, joita ranskalaisesta kesäkodistamme löytyy:

Tuntematta täkäläistä keramiikkaa (tai tietämättä onko tämä edes sellaista) voisi luulla, että tämä on peräisin 60-luvulta. Ainakin värit ja kuvioiden tyyli viittaisivat suomalaiseen tyyliin noilta ajoilta.

Kannuja ja vateja on talossa ainakin viisi, ellei enemmänkin, ja tämä on yksi moderneimmista.

Kaikkea sitä voikin ihminen keräillä.

Laattoja ja lämmitystä

Kivilattia viilentää ja kamiina (kamina?) lämmittää.

Vanhan talon kivilattiat ovat kesäkuumalla ihanan viileät, mutta talvella varmaan tarvitaan joskus lämmitystäkin. Ranskalaistalon eteisessä tälläinen söpö tulipesä toimittaa lämmittimen virkaa.

Näinä viikkoina ei totisesti lämmitystä kaivata! Viimeiset kolme päivää lämmintä on ulkosalla ollut peräti 35 astetta, mutta talon alimmaisessa kerroksessa on (vielä) ollut mukavan viileää. Tosin makuuhuonekerroksessa lämpöä on riittänyt liikaakin, ja sänkyyn ei kannata mennä hiessä pyörimään ennen kuin ilma on alkanut ulkona viiletä.

Oudot pötkylät

Mitähän mahtavat olla nämä hassut pötkylät?

Isoissa pallukoissa päällä näyttää olevan numeroita ja tolpan alaosassa on sukunimiä (?). Ehkä ovat olleet jossain ovipielessä kertomassa talon numeron ja asukkaiden nimet.
Kauniita ovat joka tapauksessa, oli käyttötarkoitus sitten mikä tahansa.

Häivähdys punaista

Vielä viikonkin jälkeen löydän joka päivä jotain kivaa tästä huushollista, jossa saamme pari viikkoa viettää. Talossa on kaikkiaan kai 200 neliötä, ja tavaraa on joka paikassa! Ja kaikki tavara, tai ainakin lähes kaikki, on vanhaa.

Rouva selvästikin harrastaa vanhaa ja osaa panna tavarat esille kivalla tavalla, vaikka talo ei olekaan omassa käytössä vakituisesti. Ehkä keräilijä onkin joutunut ostamaan koko talon harrastuksensa vuoksi?

Juuri muuta punaista ei talosta löydy, kuin tämä asetelma: muodokas pöytälamppu ja tyylikäs juliste. Taitaa olla ihan aatteen mukaan valittu väri tuohon julisteeseen, vai mitä debatteja ne siinä mahtaa promota? Syvällisiä keskusteluja tehtaanpiipun varjossa, punalipun liehuessa, toukokuussa 1968? - hmmm......

Peritty addiktio?

Äitini ihailee tuoleja; isoja ja pieniä, ehjiä ja rikkinäisiä, puisia ja metallisia (ei vissiin kuitenkaan muovisia). Nojatuolit eivät kuulu ihailun kohteisiin, mutta kaikenmoiset yhdenistuttavat, kovat istuimet.

Minulla näyttää vanhemmiten olevan vähän samaa vikaa. Jostain syystä ympäristön kauniit penkit ja tuolit vain kiinnittävät huomioni. Ehkä senkin takia, että ikäänkuin äidin puolesta niitä bongailen.

Tässä yksi hauska asetelma vuokratalosta:

Lainapenkeissä

Vaikka omatkin penkit ja muut kalusteet ovat ihan mieleisiä, ollaan päädytty pariksi viikoksi lainakalusteiden keskelle.

Vähän on tyyli runsaampaa ja villimpää, mutta emännällä on selkeästi tyylitajua. Talo on täynnä mitä mielenkiintoisempia juttuja. Ei kai se pahastu, jos tässä päivien kuluessa napsin kuvia ja panen niitä tänne sähköiseen muistikirjaan talteen.

Tässä ensimmäinen: minikeittökoneita keittiön yläkaapin päällä.