perjantai 28. tammikuuta 2011

Hämmentävää ja hauskaa


Kauan, kauan sitten Kreikan-reissulta tarttui mukaan nämä keraamiset naamarit. Ja tulivat perille ehjinä. Aikansa ne pyörivät pöydillä ja sittemmin laatikoissa, kunnes pääsivät ilmeilemään satuNaisen sisustajan työhuoneen seinälle. Siinä sitä nyt ollaan ihan huuli pyöreänä, ja toinen senkun vaan nauraa.

Tee tässä nyt sitten töitä!

PS. se on muuten tuo turkoosi-terra -väriyhdistelmä aina hivellyt silmääni.

perjantai 14. tammikuuta 2011

Kaksin aina kaunihimpi

Suolapupu sai Pippuripupun kaverikseen.
Joululahjakaveri, aaahhh, ihanaa <3


Sen lisäksi että nämä pupuset ovat söpöjä katsella, osaavat ne oikeasti myös hommansa!

On tässä vuosien varrella tullut osteltua jos jonkinlaisia pippurimyllyjä ja suolanrouhijoita, mutta eivät ne vaan ole odotetusti toimineet, edes pösön (=peugeot) moottorilla. Mutta näitä pupuja kun jämäkästi nappaa korvista kiinni, niin johan alkaa maustetta herua.

Nyt on ilo rouhia!

Chef'n G'Rabbit

torstai 6. tammikuuta 2011

Nerokasta

Nyt kyllä haiskahtaa vähän oma kehu, mutta oivaltaminen on niin mahtavaa, että pakkohan siitä on retostella edes näin puolijulkisesti....

Minullahan on siis lievä purkkimania. Se kohdistuu lähinnä peltisiin, vanhoihin (no okei, vähän uudempiinkin), lähinnä suomalaisperäisiin purnukoihin, joissa on oikeasti myyty ja säilytetty jotain ruoka-ainetta.

Ihan kaikki ihanat purkit eivät enää mahdu nätisti esille keittiön ainoalle avohyllylle, ja siksi ne ovat saaneet jo hetken esiintyä vuoroissa. Mustanpuhuvat ja punaposkiset ovat nyt näin talvella näytillä, ja keväämmällä estradille pääsevät taas vaaleampiin ja kirkkaampiin väreihin kallellaan olevat.

Nyt ne raukat, jotka odottavat vuoroaan kaapissa, ovat joutuneet tositoimiin, eli oikeasti säilytyshommiin. Semmoinen pikkuinen ongelma vaan on tässä vuorottelujutussa, että kun kesällä teepussit ovat siinä mustassa purkissa, pitääkin talvella pussi ymmärtää ottaa turkoosista purnukasta. No eihän tuo tietenkään minulle ole mikään ongelma, mutta talon miesväen hermojahan tämä tämmöinen vaihtelu raastaa kovasti. Ei tarttis kuulemma alvariinsa....

Vähän oli pitkä alustus, mutta nyt päästään siihen oivallukseen!
Leikkelin kartongista lippulappuja ja teippasin Clas Olssonin magneettiteippiä perspuolelle, ja kappas: irrotettavat nimilaput syntyivät käden käänteessä! Eikä maksa paljon.



No tietysti tässä on nyt sitten jo heti käynnissä pientä tuotekehittelyä. Mustat lappuset ehkä sittenkin erottuisivat paremmin purkkien kyljistä, mutta valkoinen maalitussi on tietysti kuivunut. Pitäiskö lappuset sittenkin tehdä koneella ja tulostaa, entäs laminoida...?

On muuten ollut mahdottoman kätevä monissa muissakin jutuissa tämä teippi. Esimerkiksi lämpomittari pysyy nyt vihdoinkin paikallaan ja löytyy kun tarvitaan, koska se on magneettisesti kiinnitettynä jääkaapin oveen. Ja samaisen Vähävirtasen ovessa on myös pikkuinen muistivihko, jonka taakse länttäsin magnificenttiä magneettiteippiä!

Joulu kuihtuu pois

Onneksi!
Sillä
a) se tarkoittaa suklaansyönnin loppumista (no, ainakin vähenemistä) ja
b) kevättä kohti kallistumista.

Porilaisen sanonnan mukaan tapanina hullukin jo huomaa, että päivä on pidentynyt. Tuohon lisäisin, että täyssekopäänkin on se ymmärrettävä viimeistään loppiaisena, sillä minullakin alkaa jo sisäinen kello kilkatella siihen malliin, että pahin on selkeästi taas ohi, ja alamäki on alkanut. Tästä on helppo laskitella (niin, siellä Porissa myös laskitellaan, ei lasketella) kohti laskiaista ja pääsiäistä ja ...




Millään en malta vielä heittää ihan kaikkia joulumuistoja pois. Kuihtuneet tulppaanit ovat niiiin kauniita. Mitkä muodot, mitkä värit!




Amarylliksen kukkavana nro 2 alkoi availla nuppuaan loppiaisen kunniaksi. Vaan mitä teki ilkeä, kevättä kohti kurkottava kodinhengetär? Nappasi puukon ja irrotti sipulistaan! Nytpä koristaa vesimaljassa, sen minkä jaksaa.