tiistai 27. lokakuuta 2009

Pysyvä Picasso-näyttely

Meillä on sellainen, vessassa!



Kätevä "siirtokehys", eikös vaan! Kaikenlaisia lasisisustusideoida sitä voi keksiä, kun on lasimies lähipiirissä ;) Tähän ideaan innoitti Design Torgetista ostettu kultakehystarra, jolle ei oikein ollut vielä löytynyt mitään käyttöä.

Joskus vajaat kymmenen vuotta sitten olin yhdistetyllä työ- ja hupireissulla Barcelonassa. Siellä ohjelmaan tietysti kuului Picasso-museon vierailu. Olen aina ollut heikkona museokauppoihin, ja silläkin keikalla mukaan tarttui pikku muisto: keraamiselle laatalle painettu Guernica.

Kaakeli päätyi killumaan kellarin rappukäytävään. Kun sitten viitisen vuotta sitten aloimme rakentaa talon laajennusta, sain villin ajatuksen. Otin Guernican mukaani ja marssin Laattapisteeseen. Tarkoitus oli löytää täsmälleen samankokoisia valkoisia laattoja, joiden kaverina Guernican voisi muurata kiinni uuden vessan seinään pysyvästi. Ja laatathan löytyivät!

Toisesta matkamuisto-/sisustusideasta tuonnempana.... No,okei sen verran voin paljastaa että tarinaan liittyy pieniä kiviä, Budapest ja Gellert-kukkula.

sunnuntai 25. lokakuuta 2009

Korvista kiinni

Nyt se on hankittu!




Uusi perheenjäsen, jota saa ihan luvan kanssa ottaa korvista kiinni kun siltä tuntuu.
Edellisen suolanjauhajankin piti olla hyvälaatuinen, Peugeotin sisuskalut ja kaikki, mutta mitä vielä... aina on röörit tukossa eikä mitään suolaa anna.

Saas nähdä miten tämä Chef'n Grabbit onnistuu hommassaan. Jos toimii, voin ehkä harkita pippurimyllynkin vaihtamista. Voishan tälle valkoselle pupulle hommata mustan korvakkaan kaveriksi.

torstai 8. lokakuuta 2009

Ryijymatto, mattoryijy, mattoverho vai verhomatto?

Että tämmönen idea...

Ison ruokahuoneen, ns. tuvan, ikkunaseinää on jo muutaman vuoden kaunistanut Marimekon Moments-kangas. Se vaan alkoi tuntua niin kovin kesäiseltä tänä syksynä. Jotain vaihtelua piti alkaa miettiä...

Tuntui että tilalle pitäisi saada jotain synkempää, intiimimpää, pörröisempää...
Ryijy? Ei sentään ryijyä. Toisella seinällä nimittäin jo roikkui useamman vuoden ihkaoikea Porin tienoo -ryijy, joka vain muutama kuukausi aikaisemmin sai siirtyä varastoon retrokangastaulun tieltä. Sitäpaitsi ryijythän ovat aina kirjavia, ja miten sellaisen nyt saisi ihanaisen Raija Konttisen kankaan kanssa sovitettua yhteen. Mutta miten olisi matto! Musta matto?

Eikun mattokauppaan! Tai siis Ikeaan. Eihän nyt tällaisen päähänpiston takia ihan kovin kallista mattoa kannata lähteä hankkimaan. Melko kevyen Silent Glissin verhokiskon kantokyky pikkuisen mietitytti. Mutta ihan turhaan. Siellä se nyt killuu Ikean "karvalankamatto" jo vissiinkin neljättä viikkoa.

lauantai 3. lokakuuta 2009

Pakko saada purkki

Tunnustan, minulla on pahimmanlaatuinen himo purkkeihin. Niitä alkaa nurkissa olla jo melkoinen kokoelma. On vanhaa ja uutta, pientä ja suurta, pyöreää ja kulmikasta. Niitä on rahdattu reissuilta, ostettu kirppiksiltä ja saatu lahjaksi. Viimeisimmät hankinnat tein tänään ... Citymarketista!

Voilá, saanko esitellä:
  • Pauligin uusin - kuviointi Sanna Annukka
  • Raision uusi aluevalloitus; purkki Sunnuntai-jauhoille, taiteilija Iiro A Ahokas.
Molemmat taiteilijat ovat muuten tehneet kuviointeja myös Marimekolle. Edellisen Juhla Mokka -purkin kuvitti Klaus Haapaniemi, joka on myös saanut piirustella Marimekolle.


Kiitos vielä kaverille, joka eilen tekstasi vinkin Sunnuntai-purkista! Pauligin bongasinkin ihan itse, kun olivat kaupan tädit ja sedät ymmärtäneet kasata melkein keskelle cittarin käytävää

Pakko oli saada. Oli!