maanantai 21. syyskuuta 2009

Vihdoin seinällä

Vanhat Helsinki-aiheiset kuvat pääsivät viimein arvoisiinsa kehyksiin ja tiiliseinää koristamaan!


Vielä on plakkarissa pari irtokuvaa, jos vaikka muuhunkin paikkaan kaivattaisiin tunnelmaa...


keskiviikko 16. syyskuuta 2009

Lehmälle sulhanen

Tänään koitti vihdoin aika hankkia Mansikille sulho!

Lehmä-rukka on saanut vuosien saatossa yksin hoitaa maton virkaa vuoroin olohuoneessa, vuoroin ruokatilassa. Alun alkaen vuota on käsittääkseni hankittu Satakunnan osuusteurastamolta joskus 60-70-luvulla, ja se on siis peräisin ihan aidosta suomalaisesta elukasta. Eipä tuo vanha lehmä ole kovin kovaan ääneen jaksanut sulhasen perään huhuilla, mutta minä olen kyllä kaveria sille kaivannut jo pidemmän aikaa.


Sopivaa, lue tarpeeksi rotevaa ja oikeanväristä taljaa, ei löytynyt Ikean halpisnahoista (toki mukaan tarttui perinteiseen tapaan vähän servettejä, tuikkuja, kynttilöitä...), mutta lähes naapurissa, Askossa, (ale)vuotatarjonta oli pikkuisen laadukkaampi/parempi. Ihan täydellinen ei tämäkään herra härkä ole, mutta tarpeeksi iso ja oikean sävyinen kuitenkin. Vähän olisin lisää valkoista täplää joukkoon kaivannut, mutta saa luvan kelvata!


Nyt on sitten aito suomalainen rotulehmä ja etelä-amerikkalainen sonni saman katon alla. Pitäisiköhän seuraavaksi alkaa pohtia paikkoja vasikannahoille...


Kuin kaksi nahkaa:

torstai 10. syyskuuta 2009

Pyytävälle annetaan

Tavallisesta kauppareissusta tuli tänään sisustushankintamatka.


S-Marketin käytäviä haaveellisena kulkiessani, tuli vastaani hevi-osaston hoitaja, jonka kärryt pursuivat mätiä rypäleitä, muoviroskaa ja PUULAATIKOITA. Aivan ihania italialaisia hedelmälootia. Meinasin jo kävellä onneni ohi, mutta rohkaisin mieleni ja kysäisin hevinaiselta mihin laatikot ovat matkalla. Öööö roskiin, oli vastaus. ROSKIIN!!?

Vaan yksipä laatikoista pelastui kaamealta kohtaloltaan ja matkasikin autokyydillä uuteen kotiin, uusiokäyttöön. Vielä sille ei ole ihan ikiomaa loppusijoituspaikkaa löytynyt, mutta saa nyt nätistää keittiötä kuivakaappitavaroiden välilaskeutumispaikkana (ovat matkalla kaappiin, jahka tässä keritään...).






Ja tarttuipa kaupasta mukaan myös nämä ihanaiset kukkaset:





perjantai 4. syyskuuta 2009

Signe rules

Sisustutus jatkuu, ja pienimuotoista toimintaakin on jo havaittavissa....

Jo alkukesästä sain kaveriltani ihania mustavalkoisia kuvia menneestä ajasta.


Nämä kuvat on ottanut Signe Brander 1900-luvun alkupuolella ja niitä oli kaupan - ja vielä alennusmyynnissä! - Helsingin kaupunginmuseon myymälässä (Sofiankatu 4). Vihdoinkin eilen lähtivät kuvat kohti kehystämöä (http://www.lasipaja.fi/), ja nyt odotellaan jännityksellä menikö toiveet ja ohjeet perille.