keskiviikko 29. huhtikuuta 2009

Ulkoruokinnassa

Vappu vaappuen tulevi...

... ja se tarkoittaa kevään ensimmäisiä pihabileitä ja siis ulkoruokintaa. Sen verran paljon porukkaa on tulossa kemuihin, että taidetaan taipua semikertakäyttöisiin astioihin. Ajattelin kaivaa edellisten pirskeiden jälkeen jo kertaalleen tiskatut palmunlehtilautaset esiin, ja katsotaan sitten jaksaako niitä enää toiseen kertaan tiskata. Jos laiskottaa, pannaan ruoantähteet lautasineen kompostiin matojen ruoaksi. Tai pidetään porukka lämpimänä polttamalla lautaset takassa.

Säätytöt ja -pojat kovasti onneksi lupailevat poutaa, joten ulkoruokintaperinne ei katkea tänäkään vuonna. Vaikka olisi vähän kylmäkin - kunhan ei sada - vappuaattoa juhlistetaan meillä sitkeästi ulkosalla. Kun villasukat ja huovat eivät enää auta, saa toki siirtyä sisällekin, ovia ei sentään lukita.

sunnuntai 26. huhtikuuta 2009

Tehtaalla aamulla

Tulipas tänään käytyä tehtaalla, nimittäin Kaapelitehtaalla. Syy tehdasvisiittiin oli Kierrätystehdas-tapahtuma, jossa esillä oli sekä yleishyödyllisempää että kaupallisempaa esillepanijaa, aina YTV:stä ja Kierrätyskeskuksesta kaikenkirjaviin kierrätysmateriaaleja hyödyntäviin tavarakauppiaisiin.

Ihan hyvä keikka, mutta vähän jäi sellainen "tässäkö tämä nyt oli" -olo. Kriittinen rouvaraatimme jäi seuraavalta vastaavalta tapahtumalta - lähinnä sen myyntitoriosiolta- odottelemaan pikkuisen viimeistellympiä ja ehkä toisistaan enemmän erottuvia konsepteja. Ainoa yritys, joka pitkästä aikaa on keksinyt tehdä jotain uutta "hyödyttömästä" on Character (http://www.character.fi/). Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki!

Mielenkiintoinen uusi tuttavuus tavaratorilla oli BookCrossing-toiminta (http://www.bookcrossing.com/). Mukaan lähti ystävieni suosituksesta Marilyn Frenchin "Kesämies"-kirja, jonka aion luettuani "vapauttaa" eli laittaa edelleen luettavaksi. Kirjan tulevia liikkeitä voin sitten seurata BookCrossing-yhteisön nettisivulta kirjan uniikin ID:n avulla. Hauska juttu!

perjantai 24. huhtikuuta 2009

Piha sisusti muotivärein

Ja nyt en siis tarkoita Kirsi Pihaa, vaan meidän omaa pihaamme. Vaikka saattaa Kirsikin sisustaa liilalla.

Sorry kuvan huono laatu, syynä onneton kännykamerani!

Ensimmäiset sinivuokot alkoivat pilkottaa aurinkoisessa rinteessä, vuorimännyn kainalossa reilu viikko sitten. Ja nyt on kaveriksi ilmestynyt jo yksi pinkkinen sukulainenkin - kangasvuokko. Valkoista serkkua vielä odotellaan.

Kunhan äitienpäiväksi tulee! Pitäähän perinteinen valkovuokkokimppu saada äitienpäiväpöytään.

Naapurin tontilla on muuten myös keltaisia vuokkoja.

torstai 23. huhtikuuta 2009

Kaikkien purkkien äiti

on äidin tekemä purkki!



Sukulaiset keikailevat oikeissa vanhoissa valokuvissa purkin kyljissä, satuNainen poseeraa ekaluokan koulukuvassa purkin kannen sisäpuolella ja kaiken kruunaa syntymäkaupungin raatihuone kannen päällä. Niin, ja kaiken lisäksi purkki on vielä kursittu kasaan isomummulan lampaista yli 50 vuotta sitten kehrätyllä villalangalla!


Kiitos äiti!

keskiviikko 22. huhtikuuta 2009

Rakkautta ensi silmäyksellä

Näin sinut ensi kerran aika kaukaa. Loistit pimeässä talviaamussa lämpöä ja toit mieleeni auringon. Muutaman päivän päästä kuljin taas ohitsesi, enkä saanut silmiäni irti sinusta.

Hetkeksi jo tukahdutin tunteeni. Pimeinä iltoina kaipasin sinua kuitenkin liikaa ja lopulta minun oli pakko tulla sinua katsomaan lähempää. Tutkin muotojasi ja ihailin sisäistä ja ulkoista kauneuttasi. Otin jopa kuvia sinusta.

Vielä kuitenkin erosimme, etkä lähtenyt mukaani.

Viikot kuluivat, joulu meni ja tuli, enkä saanut sinua mielestäni. Lopulta keräsin rohkeuteni...

ja laskin rahani...

ja tulin ja hain sinut kotiin!

Rakas uusi lamppuni.

Lamppu on aitoa vintagea!

Killui kuulemma aikoinaan
Pakilan Elannon katossa.

Ostopaikka: Mahonia, Etelä-Haaga.

maanantai 20. huhtikuuta 2009

Puhtaat valkeat lakanat

Tai ainakin puhtaat ja ihanan tuoksuiset!

Eilen kuivasin ensimmäistä kertaa tänä keväänä lakanat tuuli- ja aurinkoenergialla. Tuulienergia olikin eilen sen verran tehokasta, että edellinen koneellinen kuivui jo ennen kuin seuraava tuli uunista ulos.

Mikä mieletön tuoksu, ihan kesä.

Tuskin maltan odottaa että pääsen taas illalla melkein tuoreiden lakanoiden väliin nuuhkimaan. Tosin ei yleensä kauan tarvitse nuuhkia, on sen verran hyvät unenlahjat minulla.